Mikähän siinä on, kun saat itsesi kammettua pihalle, niin alkaa heti luontoäiti vittuilemaan? Aamulla kun luuttusin kämppää, tyhjensin kattien huussit ja lapoin pyykkiä koneeseen, niin aurinko jakoi valoa ympäriinsä. Sen että mukulan sai puettua, survastua vaunuihin ja koiratkin remmin päähän, niin johan alkaa vettä tulemaan kuin Esterin berbeeristä. Ihan kivahan se on, että lumet sulaa ja kesä tulee, mutta pitääkö sen juuri silloin alkaa satamaan?
No, suomalaisella sisulla ja manauksella lenkkeilyä. Koirat olen jo saanut raskaana ollessa opetettua kävelemään ilman kiskomista vierellä, joten niitä ei onneksi tarvinut kuin hieman ojentaa. Mainittakoon tähän, että koirat eivät ole mitään kauhean pieniä vaan remulin päässä talsii yhteensä 100kg lihaa. Lenkkikin alkoi tuntua ihan kivalle vaikka vettä satoikin, kunnes joka kevään vitsaukset meinasivat tulla niskaan. Ja ei, nyt ei puhuta siitä koiranpaskasta, vaan niistä hemmetin pyöräilijöistä!
Mikähän siinäkin on niin perkeleen vaikeaa, että kelloa ei osata käyttää? Tai jos sitä käytetään, niin ihan väärässä paikkaa? Ensin 70 ja kuoleman välillä oleva papparainen jaksoi hiiren hiljaa ujuttautua taakse pyöräilemään ja puhisemaan. Kauhea mulkoilu, kun vihdoin tajusin katsoa taakseni mistä ihmeellinen pihinä kuului. Sitä saatanan kelloa ei sitten voinut käyttää, että olisin tajunnut vetää rakkeja sivuun jotta herra pyöräilijä olisi mahtunut koko kävelytien leveydeltä menemään.
Jatkoimme lenkkeilyä ja manasin puoliääneen tätä episodia. No sitten tullaa tuhattajasataa pyörällä, ja melkein koiran päälle samalla. Kelloa tällä kertaa käytetään, mutta silloin kun ollaan kohdalla. Voi helvetti, kun sen masiinan käyttö voi olla hankalaa! Ehdin nykäsemään hurtan alta pois, että rouva pyöräilijä pääsee suhaamaan kuin tuulispää ohi.
Pääsimme kotia onneksi ehjin nahoin, vaikkakin kurassa oltiin koko poppoo. Mukulakin jatkoi onnekseni nukkumista omassa sängyssä, eikä alkanut kitisemään heti. Kuukauden päivät kun sitä on tässä tullut, nyt ihmeteltyä niin pitää todeta, että helpolla ollaan vielä päästy. Pikku-ukko syö, nukkuu ja paskoo, mitä tuo isompiki kaksilahkeinen tuntuu tekevän. Ei siitä kauheesti ainakaan ollut apua aamulla kun piti siivota, vittu!
No, suomalaisella sisulla ja manauksella lenkkeilyä. Koirat olen jo saanut raskaana ollessa opetettua kävelemään ilman kiskomista vierellä, joten niitä ei onneksi tarvinut kuin hieman ojentaa. Mainittakoon tähän, että koirat eivät ole mitään kauhean pieniä vaan remulin päässä talsii yhteensä 100kg lihaa. Lenkkikin alkoi tuntua ihan kivalle vaikka vettä satoikin, kunnes joka kevään vitsaukset meinasivat tulla niskaan. Ja ei, nyt ei puhuta siitä koiranpaskasta, vaan niistä hemmetin pyöräilijöistä!
Mikähän siinäkin on niin perkeleen vaikeaa, että kelloa ei osata käyttää? Tai jos sitä käytetään, niin ihan väärässä paikkaa? Ensin 70 ja kuoleman välillä oleva papparainen jaksoi hiiren hiljaa ujuttautua taakse pyöräilemään ja puhisemaan. Kauhea mulkoilu, kun vihdoin tajusin katsoa taakseni mistä ihmeellinen pihinä kuului. Sitä saatanan kelloa ei sitten voinut käyttää, että olisin tajunnut vetää rakkeja sivuun jotta herra pyöräilijä olisi mahtunut koko kävelytien leveydeltä menemään.
Jatkoimme lenkkeilyä ja manasin puoliääneen tätä episodia. No sitten tullaa tuhattajasataa pyörällä, ja melkein koiran päälle samalla. Kelloa tällä kertaa käytetään, mutta silloin kun ollaan kohdalla. Voi helvetti, kun sen masiinan käyttö voi olla hankalaa! Ehdin nykäsemään hurtan alta pois, että rouva pyöräilijä pääsee suhaamaan kuin tuulispää ohi.
Pääsimme kotia onneksi ehjin nahoin, vaikkakin kurassa oltiin koko poppoo. Mukulakin jatkoi onnekseni nukkumista omassa sängyssä, eikä alkanut kitisemään heti. Kuukauden päivät kun sitä on tässä tullut, nyt ihmeteltyä niin pitää todeta, että helpolla ollaan vielä päästy. Pikku-ukko syö, nukkuu ja paskoo, mitä tuo isompiki kaksilahkeinen tuntuu tekevän. Ei siitä kauheesti ainakaan ollut apua aamulla kun piti siivota, vittu!